Keittiön laattojen ja työtason maalaus
Jos isoon keittiöremonttiin ei ole rahkeita, niin vanhoihin laattoihin tai nuhjuiseen työtasoon ei kuitenkaan tarvitse tyytyä, sillä niitä voi uudistaa myös pienin ja edullisin toimenpitein.
Keittiössä tulee vietettyä paljon aikaa, ja huolimatta siitä oletko yksinasuja tai perheellinen, ruokaa on kuitenkin tehtävä ja kahvit keitettävä. Se, miten viihtyisä keittiö on, vaikuttaa todella paljon siellä vietettyyn aikaan.
Keittiön kokonaisvaltainen uusiminen on yksi asunnon isoimpia remontteja ja samalla suurimpia rahareikiä. Onneksi aina voi tehdä pienempiäkin faceliftauksia ja vieläpä edullisesti.
Päätimme muutama vuosi sitten kokeilla ystäväni pieneen avokeittiöön yksinkertaista tuunausta: välitilan laattojen ja vanhan laminaattityötason maalaamista. Halusimme nähdä, kuinka paljon tunkkainen ilme raikastuisi näinkin pienellä operaatiolla.
Seuraavaksi annan ohjeet, miten voit itse freesata ikivanhat välitilan laatat tai työtason. Huom. seuraavat ohjeet on tehty V33-maalia käyttäen1 (ks. ohjeiden lopusta maalin lisätiedot). Jos käytät jonkun muun valmistajan maalia, lue siihen soveltuvat ohjeet maalipurkin kyljestä.
Pohjatyöt
Keittiön pintojen ja laattojen maalauksessa pohjatyöt ovat kaikki kaikessa. Maali ei nimittäin ota kiinni likaiseen tai rasvaiseen pintaan, ja keittiössä tällaisia pintoja on erityisen paljon.
Jos tässä kohtaa oikaiset pohjatyöt, vannon, että lopputulos tulee olemaan ruma. Voin luvata, että jos maltat tehdä valmistelutyöt kunnolla, onnistut varmasti.
1. Irrota silikonit
Aivan alkuun on irrotettava vanhat silikonitiivisteet. Jos maali ei tartu likaiseen pintaan, ei se tartu myöskään silikonin päälle. Näin ollen on ensiarvoisen tärkeää, että rapsutat varovasti kaiken silikonitiivisteen pois.
Irrottamiseen voit käyttää silikonin irrotukseen myytävää työkalua tai sitten mattoveistä ja lastaa, jolla saat rapsutettua laatan ja tason pinnasta jämät pois.
2. Huolellinen pesu
Kun silikonit on saatu pois, alkaa pintojen pesu. Itse käytin maalipesua, jota ei tarvitse erikseen huuhdella pois, koska keittiössä on vaikea suihkutella pintoja vedellä.
Ensin maalipesuaine suihkutetaan laatoille ja työtasolle, ja sen jälkeen hangataan sienellä tai liinalla lika pois. Varsinkin kaakelisaumat kannattaa puhdistaa erityisellä tarkkuudella.
Itse käytän maalipesua runsaasti ja jynssään todella huolellisesti kaikki vuosien aikana pinttyneet rasvat ja tahrat. Vaikka yleisten ohjeiden mukaan pesua ei tarvitse uusia, käyn itse aina kaikki pinnat vielä toiseen kertaan pesuaineella läpi. Ihan varmuuden vuoksi.
Aikoinaan yhden vessan maalauksen yhteydessä pesin pinnan huolimattomasti ja lopputulos oli se, ettei maali tarttunut tasaisesti. Jouduin hiomaan pinnan tasaiseksi ja aloittamaan koko homman alusta.
3. Kuivuminen
Pesun jälkeen pinnan tulisi kuivaa vuorokauden ajan ennen maalauksen aloitusta.
4. Välitilan laattojen maalaus
Sekoita maali hyvin ennen aloitusta.
Levitä maalia ensin kulmiin ja laatta-alueen ylä- sekä alareunoihin keinokuitusiveltimellä.
Sen jälkeen levitä maalia maalattavalle pinnalle pienellä (4-5 mm) lyhytnukkaisella telalla, ristivedoin ylhäältä alas ja pieni alue kerrallaan.
Viimeistele alue vetämällä viimeinen silaus ylhäältä alas joko telalla tai keinokuitusiveltimellä. Sivellintä voi halutessaan käyttää vielä lopuksi antamaan viimeisen silauksen, koska tela voi välillä jättää appelsiininkuorimaisen pinnan.
Toisen maalikerroksen voit maalata pinnan kuivuttua, eli noin kuuden tunnin päästä. Levitä toinen kerros samalla tavalla kuin ensimmäinen. Pinta on käyttöönottokuiva 48 tunnin kuluttua toisen kerroksen maalaamisesta.
Maalin lopullinen kiinnittyminen ja pinnan kovuus muodostuu 20 vuorokauden kuluessa levityksestä. Siihen asti pintaa tulisi käsitellä varoen ja olisi hyvä välttää kaikkea mekaanista rasitusta, kuten hankausta, likaantumista ja kemikaalipesua.
Työtason maalaus
Työtason maalauksessa pätevät lähes samat ohjeet kuin kaakeleiden maalauksessa. Pohjatöina pinnan hionta voi auttaa maalin pysyvyydessä ja maalipinnan päälle laitetaan lakka, joka pitää huolen siitä, että pinta pysyy hyvänä.
1. Suojaukseen kannattaa käyttää aikaa
Voit teipata pesualtaan reunat maalaarinteipillä huolellisesti, jotta rajasta tulisi mahdollisimman siisti. Jos olet juuri maalannut välitilan laatat, niin älä teippaa niitä, koska vastamaalattu pinta ei sitä kestä. Pahimmillaan maali lähtee pinnasta teippiä irrottaessa.
2. Hionta ja maalaus
Hio pintaa halutessasi kevyesti hiomapaperilla niin, että pinta hieman rikkoutuu. Tekstin lopusta löydät erilaiset pintamateriaalit2 ja miten ne tulisi valmistella maalaukseen.
Maali kannattaa levittää ensin telalla ja sen jälkeen siveltimellä viimeistellen, kuten laattapinnallakin. Huomioithan, että tasoa voi joutua maalaamaan useampaan kuin kahteen kertaan, jos vanha pohja puskee vielä näkyviin. Muista pitää ohjeiden mukaiset kuivumisajat maalauskertojen välissä.
Itse maalasin tason kolmeen kertaan, silloin vanha pohja ei enää kuultanut alta.
3. Työtason suojalakkaus
Maalatulle työtasoille suositellaan päälle suojalakkaa, joka antaa pinnalle pitkäikaisen suojaavan kalvon. Lakka suojaa naarmuuntumiselta ja myös tahroilta, rasvalta ja ruoka-aineilta. Lakan voi levittää vuorokauden päästä maalaamisesta.
Levitä lakka lyhytnukkaisella telalla ristivedoin ja viimeistele halutessasi lakkasiveltimellä.
Myös tässä työvaiheessa kannattaa edetä aina pieni alue kerrallaan. Lakkaa on hyvä levittää kaksi kerrosta, jotta taso saa varmasti suojaavan pinnan. Toisen lakkakerroksen voi levittää aikaisintaan 4 tunnin kuluttua.
Taso on käyttöönottokuiva vuorokauden päästä, mutta lopullisen kovuutensa se saavuttaa 20 vuorokauden päästä. Suojaa siis kolhuilta, tahroilta ja rasitukselta siihen saakka.
Silikonitiivistys
Viimeinen työvaihe on vielä se haastavin, eli rakojen tiivistys silikonilla. Rautakaupoissa on myynnissä monenlaisia lastoja ja jotkut käyttävät maalarinteippiä saadakseen siistin lopputuloksen. Voit käyttää toki ihan sormea ja vettä, jossa on tippa saippuaa tai pesuainetta.
Pursota silikonia rakoon, suihkuta saippuavettä suihkepullosta ja vedä joko lastalla tai sormella sileä pinta. Anna kuivua seuraavaan päivään.
Valmista, nyt voit nauttia uudistetusta keittiöstäsi! Jos kaipaat lisää ohjeita kodin pintaremontointiin havainnollisin kuvin ja tekstein, Jokanaisen remonttikirjasta löydät lisää konkreettisia ohjeita. Linkki ylävalikossa.
Näissä remonttikirjeissä kerron erilaisia remontointivinkkejä kotiin. Pyrin siihen, että kaikki tekstit olisivat mahdollisimman selkeästi ja havainnollisesti opastettu ja ohjeita seuraamalla jokaisen itse tehtävissä.
Maali:
Meillä oli käytössä V33-kalustemaali, joka sopii kaikille keittiön pinnoille; laatoille, työtasoille, kaapinoville ja kodinkoneille. Nämä ohjeet on tehty tämän maalin käyttöön.
Värisävyjä on monia, valitsimme kaakeleille vaalean beigen ja työtasolle puhtaan valkoisen maalin. Maali kestää hyvin vettä, roiskeita ja pesua. Se on myös lämpöä sietävä, aina +100 °C asti (esim. kuumat roiskeet).
Maalin kuivumisaika:
Uusintakierros: 6 tunnin kuluttua
Käyttöönottokuiva: 48 tunnin kuluttua
Täysin kovettunut: 20 vrk kuluttua
Lämpötilan tulee olla maalatessa ja kuivuessa +12 ja +25 °C asteen välillä, vältä vetoa tilassa.
Huom. Älä teippaa vastamaalattua pintaa.
Työvälineet: Keinokuitusivellin ja pieni tela 4-5 mm nukalla
Eri pintamateriaalien pohjatyöt:
Käsittelemätön/huokoinen pinta (puu, mdf): Hio kevyesti ja poista pöly.
Käsittelemätön tammi ja pähkinä: Levitä sopiva pohjuste estääksesi maalin kellastumista.
Aiemmin maalatut ja lakatut pinnat: Pese maalipesulla, anna kuivua vähintään vuorokausi. Hio lopuksi kevyesti 240 karhealla hiekkapaperilla ja poista pöly.
Maalaamattomat pinnat (kaakelit, ruostumaton teräs, lasi, laminaatti): Pese maalipesuaineella ja anna kuivua vähintään vuorokausi.